perjantai 15. elokuuta 2014

We have a problem...

Kundi käväisi kurvaamassa 2 rataa Porissa. Kurvailuksi se sitten menikin, koiran korvat unohtuivat kotiin ja ohjaajan karttakin tuntui olevan harhaanjohtava. Kontaktit menivät taas tehotreenin alle ja ohjaaja voisi myös kisatilanteessa muistaa tehdä samoin kuin treeneissäkin... Tyytykäämme näiden kahden HYL radan osalta kuvakerrontaan..

Ongelma vol 1


ongelma vol 2.



Taas on mitä treenata... Agiliitelyn ohella on pidetty kalenteri täytettynä tottiksen ja jälkeilyn avulla. Jälkipellot vain kärsivät kovasti pitkästä helteestä ja pohjat eivät ole hetkeen olleet treenailuun sopivia.
Tottishommat alkavat edistyä molemmilla lassieilla oikein kivasti. Kundin noutokin olisi kapulan pitämistä vaille valmis, mahtaakohan vain ehtiä ennen TOKO:n sääntömuutoksia. Kenny jatkaa onnellisia otteitaan, mutta riehumisen ohella aletaan saada jo ihan näppäriä perusasentoja.

23.-24.8 viikonloppu meneekin koiramaisissa merkeissä kun lauantaina Kenny lähtee valloittamaan Nokiaa ryhmänäyttelyn merkeissä ja sunnuntaina Kundi metsästää jälleen nollia tai hyllyjä Raumalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti