maanantai 16. helmikuuta 2015

Talviterveiset!



Hevos- työ ja koulu rintamalla on pitänyt niin kiirettä että koirat ovat jääneet lähes väliinputoajiksi. Tottisteltu on kotioloissa ja Kundi tietysti jatkaa viikottaisia agilitytreenejään. Sain myös aikaiseksi ilmoittaa Kennyn agilityn alkeiskurssille, joten edes jonkinlaista edistystä tälläkin saralla.

 
Tammikuun kisat Kundin kanssa kulkivat ihan kivasta, mutta se kun ei vaan riitä...Parit hyllyt ja sitten jälleen se tuttu viiden pisteen virhe, kolmanneksi viimeiseltä esteeltä tippui rima...Aliaikaa oli päälle 19 sekuntia ja ajan puolesta päästiinkin toiselle sijalle, mutta edelleen herran toinen LUVA antaa odottaa itseään. Helmikuussa oli tarkoitus startata Liedossa ja Seinäjoella, mutta hevosen klinikkareissu ja allekirjoittaneen uusi työ pistivät aikataulut ja budjetin uusiksi. Jos ensikuussa saataisiin muutama startti alle. LUVA:n metsästys jatkuu edelleen, tosissaan vaan ei vakavissaan.


Kenny ei päässyt tokokurssille paikkojen kovan kysynnän myötä, ja nyt onkin pyritty kotioloissa treenaamaan uusien tokosääntöjen mukaisia liikkeitä. Täytyy vain nyt julkisestikin myöntää, että omat intressit ovat kovi voimakkaasti tuolla agilityn puolella. Alkeiskurssia odotankin suurella mielenkiinnolla sillä vauhtia ja ponnua pikkulassiella kyllä löytyy, mutta entäpä rohkeutta ja aivoja, niistä en ole niin varma =D

 
Talven saavuttua länsirannikolle ollaan päästy lassieiden kanssa myös kelkkareissuille ja Kenny on myös päässyt kokeilemaan vetoa Kundin aisaparina. Hienosti sujuu herrojen yhteistyö ja kovasti tuntuvat molemmat touhusta pitävän. Josko vielä tänä talvena ehdittäisiin muutamat retket tekemään ja sitten onkin kova aneleminen ukolta jos saataisiin kickbike kesätreenejä ajatellen.



Kennyn näyttelyuraakin pitäisi kovasti viedä eteenpäin, mutta en ole saanut aikaiseks (budjetinkaan puolesta) ilmoittaa herraa minnekään. Harjavallan näyttely on nyt viimeistään se kohde, jossa herraa käydään kehässä pyörittämässä. Nyt kun se on julkisesti ilmoille kirjoitettu ei sovi enää perääntyä.




Talviterveiset lukijoille!