keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Haastetta pukkaa


Kiitokset haasteesta joka tuli blogista Rauhan aikaa. Tässä meidän vastaukset olkaa hyvät !


1. Miten päädyit ottamaan collien?

Ensimmäiseen omaan kotiin muuton häämöttäessä heräsi myös nopeasti ajatus omasta ensimmäisestä koirasta. Olihan kotona aina ollut koiria ja ilman en varmasti osaisi olla. Rotujen kirjoa tuli tutkittua pitkään ja hartaasti (ja hyvissä ajoin) Tarkoitus oli päästä hieman kokeilemaan erilaisia harrastuksia, mutta mitään hirveän vaikeaa rotua en ensikoiraksi halunnut. Lassiehan oli ollut niitä lapsuuden suosikkeja ja sehän oli menoa sitten kun näin ensimmäisen kuvan lyhytkarvaisesta lassiesta. Tutustuttuani rotuun internetin ihmeellisen maailman välityksellä seuraava askel oli yhteydenotto kasvattajaan. Kundi olikin varattuna jo puoli vuotta ennen herran syntymää =D


2. Mitä ominaisuuksia tahtoisit colliessa rotuna parantaa?

Tämäkin on varmasti kovin yksilökohtaista, mutta enemmän potkua ja paloa harrastuksiin olisi yksi seikka jota toivoisin. Tämäkin tosin on paljon kiinni myös hihnan toisesta päästä, mutta jos jotain nyt kerta on sanottava. 

3. Onko koirasi mielestäsi sellainen, kuin kuvittelitkin collien olevan? Yllättikö jonkin?

Ei varmaan ole ylistyssanaa mitä Kundista ei voisi käyttää. Se nyt vaan on paras koira jota olemattomalla kokemuksellani olisin voinut itselleni saada ja enemmänkin. Kenny taas on näyttänyt että collie yksilöiden välillä on paljon eroavaisuuksia. Kundin ollessa meidän perheen aristokraatti ja siniverinen riehuu Kenneth milloin missäkin kolttosissa tai muuten vaan.

4. Oletko miettinyt, tuleeko seuraavakin koirasi olemaan collie, vai jotakin muuta rotua?

Kyllä se kolmaskin koira joskus tulevaisuudessa tulee varmaankin tällainen lassielapsi olemaan. Niin ovat sydämeni varastaneet, ja jos mahdollista niin samalta kasvattajalta tulisi seuraavakin. Kiitos Judy's Magician kenneliin Merjalle näistä meitin pojista!

5. Mikä on koirasi huonoin puoli (yksi ominaisuus)?

Kundi: Kirjaan kun keksin
Kenny: Simppelimielisyys

6. Entä paras puoli (yksi ominaisuus)?

Kundi: Viisaus
Kenny: Onnellisuus

7. Millaisissa tilanteissa koirasi haukkuu?

Kundi: Leikkiessään ja agiradalla. Omistajalle uhkaavissa tilanteissa.
Kenny: Leikit ja kaikki ei tutut äänet kotipihassa. Myös epäilyttävät ohikulkijat saattavat joutua pihassa päivystävän Kentsun haukkujen kohteeksi. Todellinen kodin vahti.

 8. Millaisia kisatavoitteita sinulle on koirasi kanssa?

Kundi: Agilitya kisataan tosissaan vaan ei vakavissaan ja katsotaan mihin rahkeet riittää, Tokossa olisi joskus hienoa startata ylempiäkin luokkia, mutta tämä ei ole mitenkään ykkösenä listalla. Verijäljeltä olisi myös hieno hakea jonkinlaisia tuloksia.

Kenny: Katsotaan mikä olisi se kakaran omin laji. Tokoilua olisi jossain vaiheessa tarkoitus kokeilla ja agilitya jos vain Kentsu sille syttyy. Verijälki ja jäljestyshommat ovat myös kiikarissa, mutta aika näyttää.

 9. Kuinka monta kaulapantaa koirallasi on?

Liikaa...Molemmilla taitaa olla ketjut, perus nahkapannat, sitten löytyy leveää nahkapantaa ja jenkkihuivipantaa ja nylonpantaa ja ja ja...

 10. Milloin olet ollut koirastasi erityisen ylpeä?

Kundin kanssa olen jokaisen agilityradan jälkeen ylpeä. Se koirasta paistava into siihen touhuun saa aina hyvälle mielelle. Myös onnistuneet toko ja BH koe ovat saaneet ylpeydentunteen pintaan. Oikeastaan Kundin kanssa on helppo olla ylpeä,mutta siitä huolimatta ei me olla ylpistytty.

Kenny: Noh, mites sen nyt sanoisi. Herran karkumatkat ja liittoutumiset kävelyretkellä oleviin ala- aste luokkiin eivät paljon aihetta ylpeyteen anna.  Viime verijäljen jälkeen olin kyllä kovin ylpeä ja yllättynyt herran toiminnasta.

 11. Kiinnostaisiko sinua alkaa joskus kasvattajaksi?

Tällä taidolla ja tiedolla ei minulla vielä rahkeita ole. Jätetään ne hommat toistaiseksi viisaammille.


Haasteeseen voivat ottaa osaa kaikki kiinnostuneet, jatketaan samoilla kysymyksillä koska olen niitä laiska keksimään.

Kohti kesää

Ulkotreenien alkua odotellaan nyt innokkaasti, elikkä halli agit ovat takanapäin. Kisasuunnitelmia oli jos jonkinlaisia, mutta rahasto näyttää siltä, että suunnitelmiksi taitaapi jäädä. Nuoremman hevosen klinikkareissu verottaa taas ensi kuussa budjettia ja Kennyn on aika saada viralliset kuvat kansioon elikkäs lonkka&kyynärkuvat ovat vuorossa 18.5. Kankaanpäässä. Omistaja itse on ajatellut syödä kynsiään ja palautuspulloja mahdollisesti löytäessään saattaa ostaa myös makaroonia.

Synttärisankari Kundi 4w  13.4. Synttärilumpiot oli katettu

Kevät on tuonut tullessaan myös ihanat verijälkitreenit. Kundi oli totuttuun tapaansa aivan loistava kevään ensimmäisellä jäljellä ja reippain elkein teki alusta loppuun hienoa työtä. Yllättävin olikin Kenny, joka alkuhämmennyksen jälkeen lähtikin jälkeä seuraamaan kuin vanhempikin tekijä. Tätä siis jatketaan myös Kennyn kanssa nyt totisemmin ja josko alettaisi katsoa myös metsäjäljen kiehtovaa maailmaa.

Kennyn ensimmäiset näyttelyt ovat aivan nurkan takana ja enpä sitten pääse herraa itse edes esittämään kiitos työvuorojen. Onneksi apu on aina lähellä, kiitosta vaan Riia ja se raukka joka Kentsun kehään Harjavallassa vie.


maanantai 6. huhtikuuta 2015

Lentoa Liedossa

Voihan Liedon liidot...Pa*ka reissu mutta tulipahan tehtyä jäi päällimmäiseksi fiilikseksi tältä matkalta. Neljä rataa 2 HYLlyä, vitonen ja sitten se 14,6... Päivän sana oli lentokeinu ja Poriin unohtuneet korvat, jotka kävelivät Lietoon kahden ensimmäisen radan jälkeen.  Viimeinen eli hyppyrata oli jo kohtuullisen kivaa tekemistä, kepeillä nyt vaan tapahtui jotain... Videot linkkaan tänne jahka joskus latautuvat.

Noo tästä viisastuneena lauantaiaamun treeneissä yritettiin saada aikaiseksi sitten sitä lentokeinua...Hyvältä rallisuoralta keinulle ja mitä tekee isolassie? No niin hienon keinun että ihailinpa sitä itsekin hetken verran... Ei sitten aikomustakaan lentelyyn ja kepeiltäkään ei saatu minkäänlaista sekoilua vaikka keppikulmakin oli suht mielenkiintoinen.

Valmentaja totesikin että joko tämä on nyt niitä henkimaailman juttuja tai sitten allekirjoittanut sählää jotain epämääräistä ( mikä on suurelti todennäköistä). Ei muuta kuin uusia kisailmoittautumisia menemään ja leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.


Kennyn agin alkeet on nyt käyty ja tarkoitus olisi mahdollisuuksien mukaan jatkaa Kundin kanssa samassa ryhmässä. Putkiin sujahdetaan jo vauhdilla ja hypytkin on ihan kivoja. Kepeillä alkaa idea hahmottua, ohjureiden kanssa toki kuitenkin. Tästä on hyvä jatkaa kohti kesän ulkoreenejä.

Luvassa siis liitoa, liitoa ja liitoa. Vähän pitäisi koiria puunatakin sillä Kennyn pitäisi pyörähtää näyttelykehässä ja molempien herrojen käydä näytteillä Porin koiramessuilla.