lauantai 16. marraskuuta 2013

Mietteitä

Onpas ollut hiljaista. Synkkä marraskuu vie voimat niin hevos kuin koirarintamallakin. Katse on kovasti kohti tulevaa vuotta ja virallisia agiratoja. Innostus on ehkä suurempaa kuin taito, mutta iloinen mieli korvaa puuttuvan älyn ja tässä kohtaa toivottavasti myös taidon.

Nyt ollaan käyty Kundin kanssa TVA:n järjestämässä "kisaavien" ryhmässä jossa on ohjaaja saanut tiukkaa palautetta ja ohjeistusta. Mutta saatiin ensimmäistä kertaa ikinä pakkovalssi toimimaan, ja vaikka itse sanonkin niin oikein mallikkaasti. Myös pujottelu on kehittynyt hienosti ja takaa leikkaaminenkin keppien yhteydessä onnistuu Kundin tästä yhtään häiriintymättä. Eli kohti tulevaa toiveikkain mielin. 1.12 näyttäisi olevan epikset, joten suunta sinne ja tällä kertaa sitten mölliradan lisäksi myös tuo ns. oikea agi rata.

Nyt kun treenit ovat olleet hieman vähemmällä on ilo huomata kuinka hyvä jätkä tuo collie poika on myös kotikoirana. Rennosti se makoilee paikallaan ja "tekee kotitöitä" mamman seurana, kaikki käy. Tallikoiranakin tuo on maan mainioin ja hurmannut usean tallikävijän avoimella ja iloisella luonteellaan. Vaikka agitreenien yhteydessä selkeästi huomaan kasautuneen energian ei se häiritse herran olemista kotioloissa. Tietysti lenkkien yhteydessä pyritään aina tekemään ns. jotain järkevää.  Taas täytyy ylistää että on mulla maailman paras koira.

Jottei kirjoittaminen jäisi taas aivan tyngäksi niin kerrotaan nyt jotain hummistakin. Pakin kanssa toteutettiin pitkäaikainen haaveeni ja ratsasteltiin Dahlin Lissun valmennuksessa. Polle toimi suht kivasti eikä ainakaan pahaa sanottavaa tullut. Olin mä niin ylpeä.
Samppa kehittyy hienolla tahdilla ja olen tuosta(kin) kopukasta kovin ylpeä. Jonkinlainen palo sillä on syttynyt noihin estehommiin ja maastossa riemulla ei ole rajaa. Sileällä työskentely on myös edistynyt ja molemmat laukat nousevat jo suht sujuvasti. Aika näyttää kuinka komea kaveri tästä tulee Pakin rinnalle. Maailman parhaan koiran lisäksi mulla on kaksi maailman parasta hevosta. 3 valopilkkua marraskuun pimeyteen<3