sunnuntai 24. elokuuta 2014

Nokian ryhmänäyttely 23.8.2014

Kundi pakkasi pilkkupussinsa ja lähti perjantaina viettämään parin päivän lomaa mökille vanhempieni kanssa. Tämä tiesi sitä että Kennyllä oli edessään puunausta ja klanssausta, sillä herran näyttelyuran avajaishetki läheni kovasti.

Nokialle oli saapunut myös muutama Kennyn sisarus, jotka olivat "hieman" paremmassa massassa kuin tämä meitin sporttimalli lassie. Lihotuskuuri oli sentään hieman auttanut, mutta kyllä tuo pikkulassie on lähempänä sitä kuivan kesän oravaa kuin mitään muuta. Jottei mene pelkästään mollaamiseksi niin mainittakoon että se mikä massassa hävittiin, niin käytöksessä voitettiin; pikkulassie käyttäytyi niin kehässä kuin sen laidallakin kuin vanha kehäkettu. On se hyvä kun sekin jossain käyttäytyy.


"Erittäin hyvä tyyppinen, mutta rungoltaan vielä kovin kevyt ja kapea uros pentu. Erittäin hyvä pää ja ilme. Oikea purenta, hyvät silmät ja korvat, hyvä kaula. Sopiva luusto, hyvät käpälät. Eturinta ja runko saavat vielä kehittyä. Sopivat kulmaukset. Hyvä sivuaskel, edestä vielä ahdas. Hyvä käytös."

Tätä mieltä oli Kennystä tuomari Matti Luoso. KP jäi saamatta, mutta katsellaan uudestaan kun saadaan hieman massaa päälle. Helsinki Winner saattaisi olla kiikarissa, olisihan se ihan kokemuksenakin mielenkiintoinen. Katsellaan mihin mennään ja mihin budjetti antaa myöden.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti