perjantai 28. helmikuuta 2014

Kundi ja Kenny

Nyt on sitten meidän talouden karvakorvien määrä saatu parilliseksi. Tänään kotiin palasi lassielapsi Judy's Magician La Grange elikkäs tutummin Kenny.


Aluksi Kundi oli kovinkin järkyttynyt ja suorastaan loukkaantunut siitä että hänen kotiinsa tuodaan tällainen kakara. Sitä ei voinut haistaa, ei koskea, eikä oikeastaan edes katsoa päin. Myöskään omistajia päin ei sopinut katsoa sillä olivathan he tuoneet tämän pahimman painajaisen hänen rauhaisaan kaksioonsa...

"Eihän tää vaan jää asumaan tänne"
Iltaa kohti mentäessä Kundi löysi pennusta kuitenkin aivan uuden puolen; sehän leikkii. Ja voi sitä riemun määrää, ja rullalla olevien mattojen määrää, ja lelujen määrää ympäri kotia... Kakara katsoo Kundia kuin suurempaakin ylijumalaa ja Kundi paistattelee tässä ihailussa mielellään. Loppu illasta onkin hyvä löhötä vieretysten kyljellään olohuoneen matolla.

Colliepojan elämän seuraaminen muotoutuukin tästä eteenpäin colliepoikien elämän seuraamiseksi.
jaettu ilo on paras ilo

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Lieto liito vol.2

Tänään sunnuntaina auton nokka osoitti jälleen kohti Lietoa ja ATT:n agilitykilpailuja. Treenit jäivät vähäisiksi, mutta luotto colliepojan taitoihin on aina kova.

Ensimmäinen rata osoittautui nopeudessaan ja muutamassa tiukassa kurvissaan yllättävän haastavaksi. Kun Kundi vielä tärinöissään varasti lähdöstä, olin auttamatta myöhässä. Tuloksena 10 ratavirhettä ja sija 8/30. 15 koirakkoa saivat radalta HYLlyn joten en ollut ainoa joka totesi radan haastavaksi.


Toinen rata sujui jo paremmin ja Kundikin alkoi olemaan sellaisessa mielentilassa että kuuntelu alkoi onnistumaan. Mutta jälleen kerran meitin pirullisen innokas colliemies varasti lähdöstä. Tietääpä taas mitä treenataan. Puomin kontaktipinta osoittautui jälleen kerran meille liian lyhyeksi ja tämän harmittavan kontaktivirheen takia toinen sija ja LUVA vihelsivät mennessään ja vaihtuivat sijaan 6/36.


Viimeinen rata olikin sitten jopa itselleni yllätys. Puomin kontakti otettiin ylitsevuotavan tarkasti ja loppu sujuikin kuin itsestään. Tuloksena ensimmäinen 0 rata ja LUVA sijalla 3/33. Kyllä mie meinasin romahtaa.Kyseessä kuitenkin 6. virallinen rata ja toiset kilpailut. Takana parin vuoden agility tausta ensimmäisen koiran kanssa. Eikä jääty voittaneille bordercollieille kuin noin 3 sekuntia. Ohjaaja treenaa itseään iskuun ja nuo 3 sekuntia ovat kirittävissä.


Saattaa olla että maaliskuu elellään kisojen osalta hiljaiseloa ja totutellaan uuteen päivärytmiin uuden perheenjäsenen myötä. Perjantaina taloon muuttaa Kundin siskonpoika, joten viimeistään silloin lisää tämän talouden kuulumisia.



sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Urhea lassie

Colliepojan viikonloppu on ollut kovin toiminnantäyteinen. Perus tallikoiran viran ohella lauantaina kutsuivat agilityn epikset ja tänään sunnuntaina oli vuorossa susitesti.

Epikset menivät 2 viikon treenitauon jälkeen juuri niin kuin oletinkin. Kundi oli ratketa riemusta kun näki radan ja vauhti oli tolkutonta ja pysähtyminen kontakteillekkin meinasi unohtua. Rata oli tasoltaan n. 2 luokan ratoja vastaava ja colliemies selvisi siitä varsin hyvin, jos pieni hitunen oltaisi saatu keskittymistä mukaan. Lopputuloksena parit HYLlyt sillä korjasin herran kontakti ja keppi kaahotukset, kun nyt kerta epiksissä oltiin.Oli kuitenkin taas miljoona ja yksi asiaa joihin olin radalla tyytyväinen, etenkin Kundin herkkään ohjauksen lukuun ja aina yhtä iloiseen asenteeseen.

Tänään colliepoika kohtasi konesuden Yyterin ratsastuskeskuksen maneesissa. Jäljelle Kundi lähti tuttuun tapaansa heti ja reaktio jälkeen oli voimakas. Sitten tulikin se vaihe kun mammalta meinasi leukaluu pudota maneesin hiekkapohjaan. Suden tultua näkyviin lassie lähti suoraan petoa kohti ja aloitti testaajan sanoja lainatakseni kovin katu uskottavan haukun ja pisti pedolle tosissaan hanttiin.



Osa- alueet

Reaktio hajujälkeen: Voimakas, lähtee jäljelle
Reaktio nähdessään pedon: Siirtyy omistajan ja pedon väliin, aloittaa haukun heti
Koiran toimintakyky pedon liikkuessa: Suuri
Rohkeus: Suuri ( tiivis katsekontakti)
Taistelutahto: Suuri, tekee valehyökkäyksiä, mutta pitää kuitenkin turvallisen etäisyyden
Väistöliikkeet/ ketteryys: Keskitasoa

Testaaja kehui Kundia kovasti. Kundi on kuulemma todella kova, terävä ja toimintakykyinen koira joka ei anna kenen vaan tehdä itselleen mitä vaan. Paukkuja riittää vaikka mihin ja tämä lassie kuulemma pitää sudet metsässä ja mamman turvassa. On se vaan hieno mies<3

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Perus puurtamista

Taas on ollut kovin tasapaksua aikaa. Vähän agireenailua, vähän tottista, vähän vetoreenejä, eli toisin sanottuna vähän sitä sun tätä.

Vielä kun meilläkin oli lunta (eipä ole enää) päästiin Kundin kanssa tekemään super hyvä vetolenkki mökille ja takaisin. Meren jäälle oli joku ihana ihminen ajanut mönkijällä tarkoitukseemme täydellisen uran ja colliepoika kiitti vetämällä innoissaan kelkan mökille. Takaisin päin tultaessa päästin Kundin noin puolessa välissä matkaa painimaan äidin "pikkupiskien" kanssa ja voi sitä rajatonta riemua kun tilaa oli vaikka millä mitalla.


 Pitkästä aikaa käytiin myös treeniporukan kanssa ottamassa hieman tottista. Lassie on aina lassie ja Kundi on aina Kundi paitsi tällä kertaa. Sehän oli jopa vähän innoissaan ja keskittyi aivan loistavasti pentuhäiriöstä huolimatta. Luoksetulon asento oli hyvä, perusasento hyvä ja seuruu loistava. Ei poikitusta ei jäkittämistä ei edistämistä ja kontakti piti. Kaikki tuntui toimivan, joten mikäs siinä. Itselle jäi tehtäväksi vain nauttia.


Pentuhäiriöstä puheen ollen voidaan kaiketi jo täälläkin julkistaa että perheenlisäystä on tulossa. 9.1.2014 syntyi Judy's Magician kenneliin 7 penneliä, joista yksi uros saapuu talouteemme maaliskuun alkumetreillä. Hullua hieman yllytettiin pennun hankintaan ja kun mammakoirana toimii Kundin sisko ei asialle ollut paljoa tehtävissä. Elikkäs piakkoin blogissa seurataan colliepoika kaksikon touhuja.

Viikonloppuna on luvassa niin agiepikset 2 lk. tasoisella radalla kuin sunnuntain susitesti. Elikkäs seuraavaksi päivityksiä näistä riemuista.
kotia kohti

paras ystävä