sunnuntai 29. joulukuuta 2013

2013

Vuosi alkaa olemaan lopuillaan ja olisi taas aika katsoa mitä tuli tehtyä.

Toko puolella täytettiin lupaukset ja hankittiin se TK1. Inhottavasti muutaman pistettä vajaiksi jääneiden kokeiden jälkeen saatiin aikaiseksi kolmen ykköstuloksen putki ihan mukavin pistein. Ikuisesti tulen muistamaan Köyliön kokeen, jossa Kundi otti ja nappasi ykköspalkinnon. Taitaapa tuomarikin muistaa tuon kokeen pitkään, oli se colliepojan hyppy nätisti sanottuna hyvin persoonallinen.







Agility hommissa epistely jatkui mukavasti ja kepit alkavat olla hallussa. Ohjaaja on yhtä ulapalla kuin aina ennenkin, mutta onneksi Kundi on kovin ymmärtäväinen. Paha Cupin voitto oli hyppysissä, mutta ohjaajan toheloinnin ansiosta jäi se muutaman pudotuksen päähän. Ensi vuonna sitten. Lisenssi on ensi kaudeksi ostettu ja maksettu, joten viralliset kilpailut korkataan ensi kaudella, se on nyt varma.

Näyttely touhut kiinnostivat Kundia tänäkin vuonna yhtä paljon kuin aina ennenkin. Muutamat lähialueen kehät käytiin katselemassa ja taisi sieltä yksi ERI napsahtaa. Muuten oli sitä tasaista EH linjaa milloin mistäkin syystä. No mutta tulevaisuudessa voimme jättää näyttelyt vallan pois ohjelmasta toivottavasti tiiviin agiliito kilpailun varjolla.

Mitäpä muuta. Verijälki saatiin uutena tuttavuutena treeniohjelmaan ja sitä jatketaan myös ensi vuonna. Ehkäpä tulevaisuudessa saattaisi Kundi ihan kokeen omaisesti etsiä raatoa, mutta aika ja treenit näyttävät. Koira tykkää tästä touhusta kyllä mahdottomasti, kuten kaikesta jälki touhuihin liittyvästä. FH jäljen treenaaminen toivottavasti jatkuu myös ensi vuonna, on vaan kovin haastavaa löytää treenipaikkoja. 

BH koe tuli käytyä alta pois ja luonnetestikin on hyväksytysti hoidettu. Konekarhuakin tuli haukuttua. Vuosi 2013 olikin tavoitteellisesti kovin onnistunut ja taisivat kaikki toiveet tulla toteutetuiksi. 

Entäs ensi vuonna. Toivottavasti virallisia agiliito kisoja ja ehkä se noutokapulan pirukin saadaan voitettua. Jälki kokeetkin kovasti kiinnostaisivat ja toivotaan alle monia onnistuneita treenejä. Susi testiinkin ollaan ilmoittauduttu tuossa vuoden alkupuolella, kun nyt kerran karhukin karkoitettiin niin täytyy sitten susikin. Rally tokokin kovasti kiinnostaisi ja flyballiakin haluttaisiin kokeilla. Siispä myös 2014 näyttää kovasti menevän aktiviteetin puolelle.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulu on jo ovella

Joulu sen kuin lähestyy ja aika kuluu siivillä. Kirjoittaminenkin on taas jäänyt kovin vähäiselle.

Mölli radan palkintojenjako
Kundin kanssa käväisimme PAHA:n tonttuepiksissä korkaten ensimmäisen kilpailevien radan. Möllirata sujui taatulla Kundin laadulla, mitä nyt itse töpeksin ohjauksen, joka maksoi meille todennäköisesti ykkössijan. Mutta tulos 0 rata ja 3. sija.

Kilpailevien rata menikin sitten oman jännitykseni piikkiin. Ohjaukset olivat kaikki sinne päin ja kontaktit levisivät käsiin. Tuloksena kuitenkin 4. sija 10 virhepisteellä. Colliepoika loistaa kun mamma antaisi sille mahdollisuuden.





Lumesta saatiin nauttia muutama hassu päivä ja nyt ulkona onkin jälleen synkkää ja märkää. Luvassa siis musta joulu. Agility on edelleen kirkastamassa meidän päiviä ja hallissa eivät kelit haittaa. TVA:n järjestämä 8 kerran kurssi on nyt käyty loppuun ja lisenssi ensi kaudelle lunastettu. Siispä enään on turha perääntyä, ensi vuonna kisataan enemmän tai vähemmän tuloksellisesti. Koirasta ei jää homma kiinni, sen todisti agi kouluttajamme näyttämällä Kundin kanssa miten harjoituksissa ollut rata oikeasti kuului mennä. Oli siinä vauhtia, tarkkuutta ja intoa kun colliepoika kiitti taidokkaasta ohjaamisesta ja meni niin mallikkaasti että vieläkin harmittaa ettei ollut kameraa mukana.



Nyt käymme joulun viettohon ja luultavasti blogi jää tässä lähipäivinä vähemmälle huomiolle. Ennen uutta vuotta lupaan vielä kerrata tämän vuoden tapahtumat, kisailut, tulokset, edistymiset ja takapakit sekä hieman asetella jo ensi vuoden tavoitteita. Siihen asti kaikille rauhallista joulun aikaa!

Joululaulut haltuun!