maanantai 28. tammikuuta 2013

Ensimmäinen match show 2013

Katse kohti uusia haasteita
Mätsärit tuli tämän vuoden osalta korkattua Luvialla. Tuloksena isojen koirien PUN2.
Koiria oli paikalle saapunut sankoin joukoin ja Kundi tapansa muukaan kertoi kaikille, että odottaminen ja paikallaan patsastelu on tooodella tylsää.  Tuomari nimesikin sen samantien laulavaksi lintukoiraksi...

Kehuja saatiin kuitenkin, mutta tuo laulaminen pitäisi saada kuriin. Noo kai se siitä taas kun enemmän mätsäreitä saadaan alle. Toivoa sopii sillä Harjavallan ryhmiksessä tuskin arvostetaan herran korkeita ylä- ääniä

Seuraavaksi vuorossa olisi agilityn epikset Paneliassa 9.2. Samaisessa paikassa olisi tarjolla myös match show joten täytyy toivoa, että kyyti järjestyisi. Keväämmällä kiikarissa olisi myös möllitoko Merikarvialla, Wecan agi epikset ja toivottavasti paljon muuta mukavaa.
Mach showsta ei saatu kuvamateriaalia, mutta tässä nyt tuoreinta kuvaa. Yksin otettuna siitä nyt ei mahdottoman edustava tullut, mutta tällaista tällä kertaa.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Liitelyä liitelyä

Täällä taas. Ensimmäisenä kerrottakoon että silmät on nyt peilattu ja terveet olivat. Kehuipa eläinlääkäri vielä komeaksikin.

Agilityn saralla kuuluu myös uutta. Saimme kaverin kanssa varattua hallivuoron tiistai illoille, joten treenikerrat tuplaantuivat. Edellisenä tiistaina saatiin treenattua mm. keppejä ilman ohjureita ja muutaman kerran jälkeen Kundi tajusi idean jo melko mukavasti. Ensi tiistaina uudestaan ja tarkoituksena olisi kuvata kaikki treenit tästä eteenpäin. Pääsee itse näkemään omat virheensä, jos vaikka erehtyisi oppimaan jotain.

Lauantaina olikin kauan odotettu Strömbergin Teron koulutus. Heti alusta asti huomasin olevani niin oma itseni (toisin sanoen hyvin yksinkertaisella tuulella ja todella hidas =D ). Kundi sitä vastoin oli hyvinkin skarppina ja teki hienolla innolla ja reagoi terävästi ohjaamiseen. On se vaan hieno.

Teron suunnittelema rata oli haastava ja uusia ohjauskuvioita sateli joka välissä. Mamman töppäilyistä huolimatta Kundi suoriutui kaikesta hienosti ja Terolta saatiin kehuja hienosta kehittymisestä ja ottaen huomioon sen että agilitya on harrastettu vasta viime keväästä alkaen olemme kuulemma edistyneet hienosti ja moni ei vielä tässä vaiheessa osaa näinkään paljoa. Tästä on hyvä jatkaa. Tässä vielä pätkä treeneistä.

 
 

Ensi viikolla luvassa lisää agiliitelyä ja match showt tulee tämän vuoden osalta korkattua lauantaina Luvialla. Hieman treenailua noissa näyttelytouhuissakin, jos uskaltaisi ilmoittaa Kundin Harjavallan ryhmä näyttelyyn.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Uusi vuosi ja vanhat kujeet

No ehkä jotain uuttakin saadaan tähän vuoteen mahtumaan. Agiliidot jatkuvat edelleen ohjatussa ryhmässä (kaventaen kukkaroa kiitettävästi) UPK:lla ja heti vuoden alkuun (19.1) olisi luvassa Tero Strömbergin valmennus.

Kerettiinpä vielä viimevuoden puolella 30.1 starttaamaan epiksissä mölliluokassa. Tälläkertaa homma sujui jo paremmin, Kundi oli hienosti kuulolla ja teki hienosti välillä itse korjaillen ohjaajan armotonta hitautta. Tuloksen oli maxi möllien 2.sija 0-tuloksella. Kuvia ei sitten sieltä tullut, sillä kuvaaja ( rakas avokki) huomasi vasta loppusuoralla että olimme Kundin kanssa radalla. Ensi kerralla sitten.

Olen isännälle yrittänyt puhua, että voisi Kundin kanssa käydä suorittamassa BH kokeen ensi kesänä. Katsotaan mihin suuntaan saadaan neuvottelut etenemään.  Luvassa myös silmäpeilaus, luonnetesti, kovaa jälkitreeniä, Harjavallan ryhmis ja ja ja ... Eli näyttää siltä että uusiakin kujeita on odotettavissa.
Lomalöhöilyä