sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Lomaviikon tunnelmia

Syyslomaviikon vilskeessä on tämä kirjoittelu jäänyt hieman vähemmälle. Ei sen puoleen, että mitään eriskummallista olisikaan tapahtunut. Tallikoirana toimimisen lisäksi on harjoiteltu jälkikeppien ilmaisemista ulkona, käyty agiliitämässä ja tulipa colliepoika ilmoitettua toiseen viralliseen toko kokeeseenkin.

nenähommia
Jälkitikut kuskattiin tosiaan ulkoilmaan lenkkeilyn yhteydessä. Kyllä oli tekemisen riemu ylimmillään, kun Kundi tajusi mitä piti tehdä. Välillä tuo nenänkäyttökin meinasi innostuksen takia unohtua, kun koira ravasi ympäriinsä etsiskellen tikkua. Hetken kuluttua Kundi kuitenkin tajusi etsiä enemmän nenän kuin silmien avulla ja jo alkoivatkin tikut löytyä tiuhaan tahtiin. Tästä on hyvä jatkaa.

Torstain vakio agiliitopäivä oli taas koiran ja ohjaajankin toimesta kovasti odotettu. Vuoroa odotellessa saatiin treenattua myös hyvin lyhyitä toko pätkiä joulukuun koetta silmälläpitäen. Koe pidetään samassa hallissa kuin agitreenit ja näytti ainakin tällä kertaa siltä, että hallikammo myös tokoilussa on ohi mennyttä aikaa. Elikkäs kokeessa ainut kauhusta kankea taitaa olla ohjaaja.
Miltähän tää maistuu?
Takaisin agilityn maailmaan. Jälleen meitä odotti haastava rata mutkikkaine ohjauskuvioineen, jotka osoittautuivat jälleen allekirjoittaneelle hyvinkin haastaviksi. Kun ei oma kroppa ja aivot kerkeä kulkemaan koiran kanssa samaan tahtiin. Kundi kuitenkin suoritti jälleen mallikkaasti, vaikka ns "idiootti energiaa" tuntui olevan ja välillä mamman kuuntelu tuntui unohtuvan kokonaan, kun mielessä oli vain seuraava este, jonka colliepoika olisi kovasti halunnut valita itse.
Ohjaajan skarpatessa rata saatiin suoritettua lävitse,mutta nuo kontaktit tuottavat päänvaivaa. Kundi ei mitenkään malttaisi mm. a-esteen alastulossa pysähtyä. Puomin alastulo sujuu huomattavasti paremmin, kun vauhtia on vähemmän. Valmentaja ehdotti kosketus ja namialustan käyttöönottoa, mutta eihän tämä meitin collie niistä niin piittaa. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita on Kundin motto. Täytyy tätä asiaa pohtia valmentajan kanssa ensi treeneissä lisää.


Ensilumikin satoi maahan koiran ja omistajan iloksi. Hullurallia, haistelua ja maistelua on ollut riittämiin.(koiran vai omistajan osalta, sen kukin päätelkööt itse =) ) Toivotaat että tämä olisikin pysyvää. On niin mukavaa kun on valoisaa, valkoista ja puhdasta. Talvifiilistelyn lomassa tuli sovitettua Kundille kylmän talven varalle ostettua takkia ja hyvin tuntui collie poika rotsin kelpuuttavan. Muutama otokset talvisesta menosta .



lauantai 20. lokakuuta 2012

Agiliitoa

Kuvamateriaalia kesän agiliidoista

Torstaina oli jälleen aika agilitytreenien. Tämä teettää päivään hieman aikatauluttamista, kun koulun jälkeen tarvitsee vielä kipaista tallille hoitamaan karsinatyöt ym. ja liikuttamaan molemmat kopukat. Toisaalta onhan siinä hyvätkin pulolensa, Kundi saa lämmitellä hyvin ennen treenejä ja purkaa hieman ylimääräistä virtaa.

Takaisin asiaan, tallikuvioiden jälkeen nokka kohti agilityn lumoa hallia, ja eikun treenaamaan. Ohjaaja oli jälleen suunnitellut haasteellisen 13 esteen radan joka sisälsi hyppyjen lisäksi 2 putkea, puomin, kepit (ohjureilla joista keskimmäinen pois) pituus esteen, sekä renkaan. Rataa suoritettiin osissa ja palkattiin aina sopivan kohdan tullen ( ohjaajan muistin katketessa) .
Colliepoika suoritti jälleen niin hienosti, ja itsekin olen jo hieman sisäistänyt miten tätä ohjaajaherkkää koiraani tulisi ohjailla.Hyppykorkeus ollaan nostettu 55cm, eikä tämä ole Kundia hämännyt, pikemminkin päinvastoin. Kertaakaan ei ole yrittänyt tulla esteen alta, koputan puuta... Mutta koska joka treeneissä täytyy löytyä jokin ongelma niin tälläerää se oli puomilla. Kundilla oli niin paljon virtaa, että alastulon kontakti pääsi tyystin unohtumaan ja vauhdin huumassa siitä loikattiin useampaankin otteeseen reilusti yli. Kontakti esteitä ruvetaankin nyt hiomaan todenteolla.


Syysterveiset lukijoille!
Kehujakin saatiin mm. koiran tekemisen innosta, ohjaaja herkkyydestä, sekä keppien suorittamisesta. Valmentaja veikkasikin, että pian voidaan Kundilta jo jättää ohjurit vallan pois.

Täytyy kyllä hehkuttaa että Kundia parempaa harrastuskaveria en olisi voinut saada! Kiitokset parhaalle "kasvistädille"! =)


tiistai 16. lokakuuta 2012

Surkea syyspäivä


 
Voidaanko jo hakea noi konit sisälle että päästään kotiin?
Suomen kaunis syksy taas näyttää parhaat puolensa ; vettä ,kuraa ja tuulta. Rankkaa on tallikoiran arki, sillä säällä kuin säällä joutuu lähtemään emännän mukana hevosia hoitamaan. No eikun takki niskaan ja menoksi!

Yök! kuraa!
Syksyn kurakelit pilaavat collie pojan talli elämyksen tyystin. Tarhoihin ei voi mennä seikkailemaan, siellä on kuraa... Tallin edustalla ei voi enää paistatella päivää ja löhöillä,siellä on kuraa... Märässä lantalassa ei saa pyöriskellä, emäntä kieltää... Tallissa ei saa rauhassa touhuilla, emäntä väittää että hepojen leivät katoavat ruokakipoista ja kehtaa vielä syyttää koiraa...  Tällaisina päivinä ei ole helppoa olla tallikoira

-Kundi-




Löytyi!









 Jotta Kundin päivä ei kuitenkaan olisi aivan tuhoon tuomittu harjoiteltiin sisällä hieman esineilmaisua jälki treenejä silmällä pitäen. Kundi oli onnensa kukkuloilla kun sai vaihteeksi opetella jotain uutta ja eipä montaa kertaa tarvinnut collielle vihjata mitä ajettiin takaa. Jos ilmat sallivat niin siirretään meidän "jälkitikut" ulkoilmaan ja katsotaan muistaako meidän pitkä,  korjaan tarkkanenäinen haukku myös siellä, mitä niiden löytyessä tulikaan tehdä.

Näitä meillä ilmaistaan





sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Sunnuntai samoilua




Täältä tullaan
Tänään oli ohjelmassa hieman mäkitreeniä Ruosniemessä metsälenkkeilyn yhteydessä. Ei voi kuin todeta että kyllähän meidän ikiliikkujasta jälleen vauhtia ja intoa irtosi.Jokainen haju olisi pitänyt tutkia ja jokaista mahdollista jälkeä seurata. Kaikki risut ja kepitkin tuotiin näytille jos isäntäväestä jompikumpi olisi vaikka ihan vain vähän voinut niitä heittää. Lauantain löhöily päivällä saattoi tietysti olla osuutta asiaan.
 

Samaisen metsäreissun yhteydessä saatiin harjoiteltua myös tuon pitkähkön kuonon käyttöä ja tarkan haistelun tuloksena piilotetut ja ehkä jokunen ylimääräinenkin aarre löytyi sammalien kätköistä vaikka keskittyminen olikin vähän sinnepäin.
 
Kerrankin muistin ottaa kameran mukaan, joten tässä nyt muutama otos collien metsätouhuista.




Kilpajuoksua
Aarretta mä metsästän


Pieni poseeraus on aina paikallaan

Kaikenlaiset kysymykset,neuvot,ehdotukset sekä risut&ruusut ovat tervetulleita ja kovasti odotettuja. 

 


perjantai 12. lokakuuta 2012

Tästä se lähtee

Noniin,  kasvattajan yllyttämänä yritetään ylläpitää colliepoika Kundille blogia. Näin alkuun vain jotain yleistä pulinaa,niin ehkä opin tässä tekemisen lomassa hieman käyttämäänkin tätä blogia =)

Tämän päivän hurjastelut
Nuoriherra asustelee ainoana koirana isäntänsä ja emäntänsä kanssa kerrostalokaksiossa ja toimittaa päivittäin tallikoiran virkaa emännän puuhailessa perheeseen kuuluvien isompien nelijalkaisten, Pakin ja Sampan kanssa. Tallihommat ovat Kundille tulleet tutuiksi jo päänsä kokoisesta asti ja hevosten kanssa se toimii moitteettomasti. Hieman tietysti välillä tekisi mieli paimentaa, mutta kun pirullinen emäntä sen kieltää, vetoaa muka johonkin potkimiseen...

Eilisistä agilitytreeneistä voisi tietysti myös hieman tarinoida. Hallikauden alku hieman jännitti, sillä edelliset halleissa käynnit olivat Kundin mielestä aivan kamalia. Aikanaan ensimmäisissä hallissa järjestetyissä toko treeneissä meni haukku parka aivan toimintakyvyttömäksi kun niin kovasti hallia jännitti. No, rakkaus agilityyn voitti tämänkin pelon ja nyt vasta toisissa hallitreeneissä Kundi liisi jo kuin vanha tekijä. Voi kun ohjaajasta voisi sanoa samaa. Valmentajalta sateli kehuja Kundin tiukoista käännöksistä ja tarkkuudesta ohjaajan liikkeille. Myös keppien suorittamisesta tuli kehuja ja ensimmäinen ohjurikin jätettiin keskeltä pois. Tästä on hyvä taas ensiviikolla jatkaa.