lauantai 29. kesäkuuta 2013

Luonteen testailua

Taas on tullut taukoa blogin päivitykseen. Nopea katsaus menneeseen:  Agi,jälki ja tottistelu treenit menevät mallikkaasti. Nouto alkaa näyttää paremmalta, pitäminen on kovasti vaiheessa, mutta kehuja saatiin että eteenpäin on menty ja hyvin. BH koe treenit päättyivät ja nyt täytyisi vaan löytää koe johon ilmoittautua. Jos tottisosuus saadaan hoidettua kunnialla pitäisi homman olla paketissa. Toivotaan että colliepojan tottismotivaatio on vireessä tosipaikan tullen. Viimeistä ALO1 tulosta metsästetään myös kovasti, TK1 häämöttää.

Agility sujuu normaaliin tapaan mallikkaasti. Kepit alkavat olemaan siinä mallissa, että viimeistään ensi vuoden alussa voisi viralliset kisat korkata. En viitsi enää tämän vuoden puolella maksella lisenssiä. Epiksiä olisi tarkoitus kahlata läpi niin monta kuin mahdollista.

Jälkitouhut ovat olleet hieman tauolla kiitos työvuorojen ja muiden kiireiden. Toivotaan että päästään pian pelloille jäljestämään, sillä metsäjälki ei kuulu meidän kisakalenteriin ennen kuin nouto on mallillaan ja siihen voi mennä tovi. Innolla odotan että päästään pellolle nenähommiin.


Juhannuskin kerkesi tässä välissä vierähtää. Kundin juhannustouhuista sen verran, että juhlaa vietettiin 8 koiran laumassa mökkeilyn merkeissä. Hyvin tulivat toimeen kaikki koiruudet keskenään rotuun, kokoon tai ikään katsomatta. Rotukirjoon mahtui mm. dogo canario x3, rotikka, mitteli x2, chihuahua ja tietysti colliepoika. Uiminen oli hellekelien hienoin juttu ja innostuipa collie hyppäämään ihan laiturilta saakka sekä myös sukeltelemaan. On se monitoiminen koiruus.

Kuva Merja Pihlajasaari- Mäntynen
Sitten suurimpaan jännitykseni aiheeseen eli luonnetestiin. 29.6. suunnattiin kohti Kaarinaa ja luonnetestiä. Pääsimme Kundin kanssa korkkaamaan testin ensimmäisinä ja myönnettäköön että olin enemmän kuin jännittynyt. Kundi suoriutui hienosti, leikki tuomarin kanssa, uhosi hieman kelkalle, mutta rohkeasti ja ystävällisesti meni sitä sitten katsomaan. Hyökkääjä sai osakseen "rumia sanoja" kun kehtasi mammaa lähteä kepillä huitomaan. Meinasi itseltä tulla ihan tippa linssiin kun Kundi asettui itseni ja hyökkääjän väliin siitä koskaan liikahtamatta. Hieman colliepoikaa kyllä ihmetytti miksi mamma hänet tälle "hyökkääjälle" sitten jätti, mutta siitäkin selvittiin hienosti. Haalari tai tynnyri eivät aiheuttaneet sen kummempia tuntemuksia Kundin päivään, ja pimeä huonekin oli mielestäni ihan onnistunut hommeli. Eniten itseäni sitten harmittavatkin laukaukset, ja etenkin seinä. Nimittäin ennen kuin tuomari ehti kunnolla edes uhkaamista aloittaa, sai Kundi itsensä irti seinään asetetusta piuhasta, jonka lukko oli auennut. Seuraavalle koirakolle lukkoa korjailtiin jo teipin kanssa. Kyllä otti päähän, kun ei ollut itsestä johtuva vika. Laukauksien osalta ihmettelen tuomarien ratkaisua antaa Kundille arvostelu laukauskokematon. Ainoa laukauskokematon tässä tilanteessa olin minä, koska ensimmäisen laukauksen kohdalla säpsähdin ja koiran ainoa reaktio oli katsoa minua. Toisen laukauksen kohdalla Kundi ei tehnyt elettäkään. No nämä on näitä ja itse tiedän ettei koirani paukuista tai laukauksista piittaa. Lopputulos +157, laukauskokematon. Hyväksytty tulos saatiin, mutta hieman nuo 2 asiaa jäivät kaihertamaan. Tuomari kuitenkin antoi mukavia kommentteja, ja sanoi että yhdessä Kundin kanssa olemme todella vahva pari. Ja niinhän me ollaankin<3


Kuva Merja Pihlajasaari- Mäntynen

vielä osa-alueet erikseen:
Toimintakyky: +1
Terävyys: +1
Puolustushalu: +3
Taisteluhalu: +2
Hermorakenne: +1
Temperamentti: +2
Kovuus: +1
Luoksepäästävyys: +3
157p laukauskokematon






Kuva Merja Pihlajasaari- Mäntynen



lauantai 8. kesäkuuta 2013

Tokoilua+muuta touhuilua

Taas on ollut taukoa ja tapahtumia kertynyt. Mistäköhän sitä aloittaisi.

Jälkitouhut edistyvät Kundin kanssa hienosti. Herra jatkaa tarkkoja ja tiiviitä jäljestysotteitaan ja seuraavaksi olisi tarkoitus liittää jäljelle esineitä, niin pellolle kuin metsäänkin.
Kundi teki treeneissä elämänsä ensimmäisen metsäjäljen, ja ajattelinkin muiden treenaajien toimiessa yleisönä, että julkinen nöyryytys saattaa olla lähempänä kuin arvaankaan. Mutta mitä, ei pohjalla väliä kun colliepoika jäljen löytää. Nenä maahan ja ensimmäinen lyhyt ( liioitellun lyhyt, ohjaajan aliarvioidessa koiraansa) jälki sujui kuin oppikirjassa. Toinen reilusti pidempi, mutkitteleva ja vaihtelevalla pohjalla kulkenut jälki sujui myös kuin vettä vain. Ryhmän vetäjä kysyikin että olemmeko paljonkin metsäjälkeä tehnyt ja oli ehkä jopa hieman ihmeissään kun kerroin että edeltäneet olivat Kundin ihka ensimmäiset metsäjäljet. " Eihän se paljon paremmin olisi voinut mennä" Kuului kommentti.

BH- koe kurssi alkoi yhtä lupaavasti kuin ajattelinkin. Itse muistan kaavion ja koira osaa liikkeet, mutta kun colliepojan mielestä tuo tottis vaan on pe*seestä. Ohjaajammekin myönsi ettei Kundin vahvin puoli piile tuolla tottiksen suunnalla =D Mutta kyllä me BH- kokeesta läpi mennään ja heittämällä, uskokaa pois.


Sitten tämänkertaiseen ylpeydenaiheeseeni. Nimittäin varasin sitten huvin ja urheilun vuoksi paikan tokokokeeseen 8.6 Köyliöön. Tavoitteet olivat jälleen suuret; välttää julkinen nöyryytys. Alku oli lupaava kun paikkikseen valmistauduttaessa Kundia suorastaan veetutti vieressä ollut uros, mutta tästä selvittiin kunniallisesti ja neuvoteltiin herran kanssa käyttäytymisestä kehässä oltaessa. Mutta paikkis onnistui ja niin sitten kaikki muutkin liikkeet. Hyppyn ja molempien seuraamisien arvosanat olivat 9, Kundin laiskottelun ja tietysti myös ohjaajan touhuilun saattelemana, mutta lopuista osasuorituksista napsahti 10. Saaliiksi Köyliöstä 192p, ALO1, KP ja sija 1. Myönnän olleeni yllättynyt,taju meinasi taasen lähteä ja naurussakin oli pidättelemistä. Kyllä mun epätottistelu colliekin osaa, kun se vaan edes vähän haluaa<3

Huomenna pitäisi ehkä piipahtaa match showssa, ja ensi viikolla on luvassa ainakin agitreenit, jälkitreenit ja ehkä jotain hakuiluakin. Viikonloppuna allekirjoittanut pakkaa Kundille pilkkupussin ja aurinkolasit. Herra pääsee viettämään mökkeilylomaa vanhempieni hellään huomaan kun itseäni ja noita kaviokkaita herroja kutsuu esteleiri.