sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Liitoa ja lomailua




Postauksissa on tullut taasen hieman taukoa. Helteet vievät voimat niin koirista kuin allekirjoittaneestakin. Uiminen onkin ollut harrastemuodoista ainut, jota on voinut harjoittaa ennen yön pimeitä tunteja.


Tässä kuussa on Kundin kanssa kisattu muutamat agiliidot. Janakkalassa kävimme ottamassa osaa Agirotu tapahtumaan epävirallisten agirotu kisan ja open class tasoituksen muodossa. Suurta menestystä ei irronnut kummaltakaan radalta, mutta tapahtuma oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Ensi vuonna saan toivottavasti jonkun lähtemään mukaani, Kundin kanssa kun muutama apukäsi on aina ihan toivottavaa.

Raumalla kisailtiin pitsiagin muodossa lauantaina 20.7. Ilmoitin Kudin kaikille kolmelle radalle ja hakusessa oli niitä puuttuvia nollasuorituksia. No, mutta eipä vielä tälläkään kertaa saatu aikaiseksi sitä täysosumaa. Ensimmäisellä radalla selvittiin ajattelemistani "hankalista" kohdista vain sen takia että kierrätin virheellisesti koiran esteen ympäri ja lupa HYLlyttä oli jälleen myönnetty.
Toiselta radalta selvittiin jälleen hankalat kohdat mallikkaasti, mutta päätettiin tiputtaa yksi rima maahan, sillä jos joku harmittaa enemmän kuin HYL on se 5 ratavirhettä ja muuten lähes täydellinen rata.
Viimeiseltä radalta Kundi päätti napata itselleen mairean kaulakorun ja hyppäsi täydestä vauhdista päin rengasta. Tämähän ei herraa sen kummemin häirinnyt ja rata jatkui mallikkaasti, kunnes tämä Kundin uusi keksintö jättää keppien pujottelu toiseksi viimeiselle kepille astui kuvioihin. 10 virhepinnan saldolla kotiin pohtimaan uusia kuvioita ja keräämään uutta tsemppiä Porin kisoja varten.


Kenny se jatkaa kasvamistaan, jalkaa alkaa olla jo koomisen paljon. Herra on nyt ilmoitettu ensimmäiseen näyttelyynsä Nokialle ryhmikseen Elokuun loppupuolelle. Treenattavaa riittää, jotta saadaan Kenny "suuren" maailman katseen kestävään kuntoon, onneksi aikaa on vielä.

Herra on myös suorittanut ensimmäisen peltojälkensä ja treenikaverin mielestä on varsin lupaava tapaus jälkihommia ajatellen. Myös agilityn saralla on edistytty ja ensimmäiset suorat putket on hölkkäilty läpi, pienen tahimisen jälkeen. Uiminen ja etenkin saunominen on muodostunut pikkulassien mökkireissujen kohokohdaksi. Oma ääni on herran mielestä myös kovin viehättävä ja pieninkään oksan rasahdus tai linnun lento ei tapahdu ilman Kennyn ilmoitushaukkua...

 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti