lauantai 5. heinäkuuta 2014

Haukun täyteinen viikonloppu

Agirotu lähestyy pelottavaa tahtia. Lähtijöitä kisoissa on useampi sata ja kuinka ollakaan osallistuessani kahdelle radalle ovat ne todennäköisesti päällekkäin toistensa kanssa...Olen yrittänyt ottaa yhteyttä järjestäjiin, mutta en ole saanut vastausta. Eikai muu auta kuin huomenna paikanpäällä pyrkiä saamaan jokin tolkku asiaan.

Agiliitelyn lisäksi ollaan jälleen yritetty palata myös tokoiluin kiehtovaan maailmaan. Kundilla olisi AVO luokan liikkeet mallillaan, mutta se nouto. Varsinaisesti nouto osuus ei ole ongelma, vaan se pirun kalikan pitäminen. Pienin askelin ollaan tätä alettu treenailemaan ja toivottavasti viimeistään ensi vuonna olisi koko liike kasassa.

Kenny treenailee perusasioita, istumista, perusasentoa, maahanmenoa jne... Ruuan eteen pikkupiru on valmis tekemään mitä vain ja perusasento ja seuraamisen pätkät ovat ihan mukiin meneviä. Kehuskellaan nyt myös sillä että Kennylle kapula on ehkä hienoin esine maan päällä ja sen pitäminen ja kiikuttaminen ees sun taas on päivän parasta antia.

Tänään tuli myös piipahdettua tokon SM-kisoissa tällä erää vain katsojan ominaisuudessa. Ehkä tulevaisuudessa siellä startataan vielä jomman kumman nahkalassien kanssa, ehkä jopa molempien. Oli mukavaa seurata taitavia koiria ja ohjaajia, ja ehkä lohdullisinta oli nähdä että silläkin tasolla saattaa homma mennä pieleen.

 Kehäketun uraa Kenny pääsee harjoittelemaan Nokian ryhmänäyttelyyn elokuussa. Toivotaan että Kehveli miellyttää jonkun muunkin silmää kuin vain omistajansa. Jos muutaman mätsärin ehtisi vielä ennen suurta koitosta pyörähtämään.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti